maanantai 30. elokuuta 2010

Maisema valittu

Pohdin pitkän tovin ennen kuin keksin, mitä maisemaa tahtoisin alkaa seurailemaan. Mietin että olisi kuitenkin kiva, jos kyseisessä maisemassa tapahtuisi jotain selkeitä muutoksia joka viikko, olisihan se paljon mielenkiintoisempaa. Mistä löytäisin maiseman, joka olisi suhteellisen lähellä, helposti löydettävissä, ja siellä olisi elementtejä, joissa muutokset olisivat helposti analysoitavissa.
No, tänään lopulta päätin kohteen. Tässä se nyt on:



Lampi, parin kilometrin päässä kotoani, Sorvanen nimeltään. Lammen joka puolella nousevat kohtalaisen jyrkät rinteet ylös, sillä se sijaitsee supan pohjalla. Maasto on sekametsää, nimittäin siellä kasvaa lehtipuiden lisäksi myös havupuita. Maan rajasta löytyy mustikanvarpuja, kieloja, oravanmarjoja sekä mm. saniaisia. Sorvanen on hyvin kirkasvesinen ja hiekkapohjainen harjulampi. Kalojakin siellä uiskentelee runsaasti, sillä ihmiset käyvät siellä ongella ja pilkillä. Sorvasen rantaviiva on asuttamaton ja sitä on reilun kilometrin verran. Lammen ympäri kiertää koko matkan selvä polku. Rannalta pääsee myös uimaan, jos vain veteen tarkenee mennä. Tämän lammen vesi on aina suhteellisen viileää.



Sitten vaan innolla odottelemaan ensi viikkoa!

Muutama linkki Sorvaseen liittyen:
http://www.ess.fi/?article=145445
http://www.hollola.fi/ymparisto/kaavoitus/Osayleiskaavat/kaaHeinlammi_maisema_ja_luontoselvitys.pdf  
(s. 11 ja 14)