9. viikko: Routa ja sumu

Sumu
Kun ilmassa oleva vesihöyry tiivistyy pienenpieniksi pisaroiksi tai joskus härmistyy jääkiteiksi, syntyy sumua. Pisarat ovat niin pieniä etteivät ne putoa, vaan muodostavat aivan maan päällä leijuvan pilven. Jotta tiivistyminen alkaa tapahtua pitää ilman olla tarpeeksi kylmää ja kosteaa.
Sumua ei useinkaan esiinny yli parin asteen pakkasilla, koska sumupisarat jäätyvät. Lämpömittarin näyttäessä yli -15 astetta voi kuitenkin esiintyä jääsumua. Yleensä sumun tiivistyminen vaatii 100%:n suhteellisen kosteuden.
Sumusta puhutaan kun näkyvyys sumussa on alle 1 km. Jos näkyvyys on suurempi (1-10 km) on ilmiön nimi silloin utu. Utu on sumun tavoin kosteuden aiheuttamaa. Jos näkyvyyttä heikentää pöly, tai muu kuin veden sisältämä aine, on kyseessä auer.
Sumuja on erilaisia. Säteilysumu, siirtymäsumu, sekoittumissumu ja haihtumissumu ovat sumun eri muotoja. (lisätietoja ja käsitteiden avausta löydät osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/tilastot_53.html)
Sumu etenkin lentoliikennettä, sillä se huonontaa näkyvyyttä. Sumussa laivat joutuvat turvautumaan tutkaan. Autoissa on sumuvalot, mutta kuskin tulee silti hiljentää vauhtia. Tiellä voi tulla eteen äkillisiä pieniä paikallisia sumuhattaroita, jotka voivat yllättää autoilijan.

Tässä vielä sumun näkyvyysluokat: 

1–10 km näkyvyys: utu

Alle 1 km näkyvyys: sumu

• 500–1000 m heikko sumu
• 200–500 m kohtalainen sumu
• 100–200 m vahva tai sakea sumu
• alle 50 m hyvin sakea sumu

Routa
on jäätynyttä maavettä. Sitä esiintyy kylmissä ilmastoissa, kun maan pintakerros jäätyy talvella.
Suunnilleen 20% maapallon maapinta-alasta on pysyvän- eli ikiroudan peitossa. Eli siis ikirouta ei kesänkään aikana sulaa kokonaan pois. Suomessa roudan syvyys on talvisin yleensä noin 0-200 cm.
Jäätyessään vesi vaatii tilaa, sillä se laajenee. Routiminen aiheuttaa tilavuuden muutoksia maaperässä, joten rakenteet voivat siirtyillä ja maapinta kohota.
Asfalttiin syntyvät railot (murtumavauriot) ja kelirikko ovat roudan tekosia. Routa saattaa myös aiheuttaa vaurioita rakennusten perustuksille. Talven aikana peltojen pintaan voi nousta kiviä, joka on sekin roudan aikaan saamaa.


http://ilmatieteenlaitos.fi/kysymyksia/index_8.html linkistä löydät mielenkiintoisia kysymyksiä.. (:

8. viikko

7. viikko: Arvaa mikä kala!

Arvaa mikä kala!?

 

(oikea vastaus:) HAUKI

Sorvasella asustelee haukia. Ei ole varmaa tietoa kuinka paljon tai löytyykö kenties suurhaukea, mutta kalastajat ovat sieltä kuitenkin haukia saaneet.

Haukea tavataan Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasiassa. Eräs syy hauen yleisyyteen lienee se, ettei hauki vaadi paljoakaan elinympäristöltään. Se ei ole turhan tarkka vesistöstä eikä vedenlaadusta. Hauki sietää rehevöitynyttä ja hapantakin vesistöä. Se viihtyy hyvin seisovissa vesissä.  Hauki jättää voimakkaasti virtaavat kosket muille lohikaloille, mutta asuu mielellään myös voimakkaasti virtaavissa joissa. Hauki leviää hyvin vesistöstä toiseen. Joskus voi olla, että hauki ja ahven ovat pienen lammen ainoat kalalajit.

Haukien ulkonäkö:

Väri: -pohjaväri vihreä, -vatsa vaalea, -kyljissä vaalean vihreitä/kellertäviä raitoja tai pilkkuja

Rakenne: -suuri pää, -suuri kita, -suuret silmät, -terävät hampaat, -ruumiinrakenne solakka ja suht. virtaviivainen, -evät keskittyneet peräpäähän

Koko: Suurin osa haukipopulaation yksilöistä Suomessa noin 500g- 2kg ja pituudeltaan alle 100cm. Naaraat kookkaampia ja kasvavat nopeammin kuin urokset. Suomessa on kuitenkin joskus tavattu yli 13kg haukia ja pituudeltaan jopa 120cm yksilöitä. (ovat kuitenkin hyvin harvinaisia)

Hauki on petokala. Sen väritys soveltuu erinomaisesti vesikasvillisuudessa piileskelyyn ja saaliin vaanimiseen. Hauki vaanii saalistaan yleensä kivien, kasvien tai uppopuiden lomassa. Se lähtee "hiipimään" saalista kohden varovasti ja sopivalla etäisyydellä ollessaan se tekee hurjan äkkihyökkäyksen. Peräpäähän keskittyneet evät ovat petokaloille tyypillisiä, sillä ne mahdollistavat juuri nuo nopeat hyökkäykset saaliin kimppuun.

Hauki syö pienempiä kaloja, joskus sammakoita tai uivia myyriä. Suurhauet voivat popsia myös pienen vesilinnun poikasen. Pääasiassa hauki syö kuitenkin sitä kalaa jota sattuu olemaan eniten tarjolla. Lammessa se voi olla ahven, kun taas väljemmillä vesillä isommat lohikalat. Merissä tai vapailla vesillä elävät hauet voivat syödä myös pieniä parvikaloja, esim. muikkuja tai silakoita.

Vesistöissä hauella on erittäin tärkeä tehtävä rehevöitymisen hillitsijänä. Riittävät haukikannat pitävät särkikalat kurissa. Hauen saalisluettelo on laaja, ja se sopeutuu hyvin ravintokilpailuihin.

Olosuhteet ja ravinto vaikuttavat hauen kasvuun. Yleisesti hauki kasvaa kuitenkin koko ikänsä. Sen kasvu on nopeaa ja hyvä ravinto ja elinympäristö vauhdittavat sitä entisestään. Hauen kasvu voi kuitenkin hidastua tai tyssätä lähes kokonaan huonon ravintotilanteen, kovan kilpailun tai liian lämpimän veden vuoksi. Jos ja kun olosuhteet paranevat alkaa hauki taas kasvaa normaaliin tahtiin.

Ei kannata hämääntyä pienen lammen ulkonäöstä, sillä pikku lammessakin voi kasvaa oikea suurhauki. Ongelma voi kuitenkin piillä siinä, jos lammesta kalastetaan paljon riski hauen ruokapöytään joutumisesta ennen aikojaan kasvaa. Matalissa lammissa vesi myös lämpenee nopeasti pohjia myöten kesällä, jolloin veden lämpötila hidastaa hauen kasvua, eikä siitä silloin kasva suurhaukea niin nopeasti, jos ollenkaan.

Kalathan eivät talvellakaan yleisesti ottaen kasva. Niiden ravinnontarvekin on vain noin 1/10 kesäisestä. Talvisin ne ovat myös hyvin hidasliikkeisiä ja veden lähestyessä 0°C kalat voivat vaipua horrokseen.

Ruska hiipuu pikkuhiljaa pois. Sorvasella suuri osa puiden lehdistä on jo maassa. Pienen tuulen henkäyksen saattelemana alkaa kuulua kahinaa ja lehtiä tuntuu satavan taivaalta loputtomasti. 

6.viikko: osa 2: Ystävämme tikka

Sunnuntaina käydessäni Sorvasella törmäsin tikkaan! Tai törmäsin ja törmäsin... Se nakutteli keloa siellä reilun 30 metrin korkeudessa. Onneksi sain juuri viikko sitten uuden kameran, joten onnistuin saamaan siitä jonkinmoisen kuvankin (laatu suhteellisen heikko mutta kyllä se käpytikaksi tunnistaa):

                                   Käpytikka
Käpytikka on Suomen yleisin tikkalaji. Se on suunnilleen mustarastaan kokoinen ja yleinen koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kotosuomessamme on muitakin mustavalkoisia tikkalajeja, mutta juuri käpytikan erottaa hyvin sen yläselässä olevista vaaleista laikuista. Koiraan ja naaraan erottaa puolestaan siitä, että koiraalla on punainen laikku niskassa, naarailla ei. Käpytikoilla on valkeat posket ja valkea vatsa. Päälaki on musta ja vatsan takaosa punainen. Käpytikkoja esiintyy kaikenlaisissa metsissä, myös asutusten läheisyydessä. Käpytikan ruokavalio koostuu mm. toukista ja muista puissa elävistä hyönteisistä. Se syö linnunpöntöistä pikkulintujen poikasia, kun niitä vain on tarjolla. (Muistathan siis laittaa linnunpönttöjen suuaukolle metallilevyt, jottei käpytikka pääsisi syömään kaikkia pikkulintuparkoja. Suuaukolla olevat metallilevyt estävät tikkaa hakkaamasta reikää isommaksi, jotta se mahtuisi pönttöön syömään poikaset.) Käpytikka syö myöskin marjoja. Talvella sen menusta löytyvät havupuiden käpyjen siemenet.

Vaikka käpytikka saattaa julmasti syödä pikkulinnun avuttomat poikaset, on tikoista myös pikkulinnuille korvaamatonta hyötyä ja apua pesänrakentajina. Tikat nimittäin hakkaavat nokallaan joka vuosi uuden kolon puuhun pesäänsä varten. Pesä syntyy yleensä vähän lahoon tai vialliseen puuhun. Kolon nakuttaminen vie tikoilta 2-4 viikkoa aikaa. Kun pikkutikat ovat räpytteleet omille teilleen jää puuhun kaiverrettu kolo asumattomaksi. Seuraavana vuonna jokin muu lintu voi hyödyntää valmiin pesäkolon. Tikan rakentamaan koloon saattaa muuttaa myös varpuspöllö, käenpiika tai kottarainen. Jos tikkakanta vähenee vaikuttaa se myös muiden kolopesijöiden määrään.

Tikkojen ruumiinrakenne on luotu puissa kiipeilyyn. Niiden pyrstösulat ovat tavallista vahvempia (tukee kiipeilyä ja puissa työskentelyä) ja nokka erittäin kestävä ja niskalihakset ovat vahvat. Tikoilla on myös todella pitkä kieli. Sillä ne ylettävät puissa oleviin koloihin ja kaarnojen rakoihin möngertävää ruokaa etsiessään.
Tikat eivät muiden lintujen tavoin lauleskele, vaan niillä on aivan oma "laulunsa" - rummutus. Jotkin tikkalajit kikittävät tai pitävät pieniä vihellyssarjoja, mutta pääasiassa tikat ilmoittavat asiansa rummuttamalla. Puihin, katulamppujen kupuihin tai muualle rummuttaessaan tikat viestivät esim. reviireistään. Jokaisella tikkalajilla on omanlaisensa rummutus.

Suomessa kaikki tikat on rauhoitettu!

Sorvasella näytti vielä astetta värikkäämmältä kuin viimeviikolla.

6.viikko, osa 1

Talven tulon voi havaita hyvin aamuilmasta; maassa on huurretta, yöllä on ollut lähes pakkasta. Linnut värjöttelevät puiden oksilla ja pensaikoissa. Joskus sitä miettii kuinka nuo otukset selviävät ulkona päivin öin koko pitkän ja jäisen talven ajan. Linnuilla on kuitenkin keinonsa. 

Monet pikkulinnut tulevat asutusten läheisyyteen talvipakkasilla, sillä täältä ne löytävät syötävää ja lämpöä. Kaupungeissahan ilma voi olla muutaman asteen lämpimämpää kuin maalla. Jotkut linnut lähtevät talvimatkoille etsimään ruokapaikkoja, mm. tilhet ja urpiaiset, sekä toisinaan tikat ja käpylinnut vaeltelevat parempien ruokamaiden toivossa. Pikkulinnuille talven kohtalokkainta aikaa on kuitenkin helmikuu, sillä ruokavarastot ovat jo ehtyneet ja pakkaset ovat usein kovimmillaan. Näin lokakuussa jotkin linnut (jotka ruokavastoja keräävät) kerkeävät vielä hamstrata itselleen siemeniä ja muuta ravintoa talveksi.

Pikkulintujen on talvella syötävä paljon, sillä energiaa kuluu runsaasti esim. ruumiinlämmön ylläpitämiseen. Talvella valoisa aika on lyhyt joten linnut joutuvat todenteolla etsimään ruokaa koko päivän. Jotkin linnut etsivät ruokaansa siksi myös aamu- ja iltapäivähämärässä. Lintujen ravinto on talvella yksipuolisempaa ja kuivempaa kuin kesällä. Esimerkiksi puiden ja talventörröttäjien siemenet maistuvat käpylinnuille, käpytikalle, punatulkulle, keltasirkulle jne. Pihlajanmarjat, monet erilaiset siemenet, kuivuneet sienet ja lintulaudanantimet ovat myöskin lintujen ruokalistalla. 

Eläimet kasvattavat talviturkin, linnuille kasvaa puolestaan talvihöyhenet. Talvihöyhenet suojaavat lintua kylmältä, eristäen hyvin lämpöä ilmavuudellaan. Talvisin puiden oksilla istuvien lintujen voi nähdä pörhistävän höyheniään. Tällöin ilmaa menee höyhenten väliin ja sinne jäädessään se lämpenee ja pitää linnun lämpimänä. Öisin siipiveikot kätkevät usein päänsä siiven alle, jolloin pään huomattava lämpöhukka vähenee. Lintujen paleltumisen estää myös niiden rasvakerros. Yöllä linnut hakeutuvat parviin tai tiheisiin pensaikkoihin ja puihin. Ne viettävät yönsä myös mahdollisuuksien mukaan rakennusten onkaloissa. Jotkin linnut kaivautuvat hankeen, sillä lumen alla on lämpimämpää. Jotkin puolestaan hidastavat elintoimintojaan energian säästämiseksi. Jos aurinko sattuu pakkaspäivinä paistamaan pyrkivät linnut hyödyntämään sen säteilyenergiaa. 

Eli ei linnuilta heti keinot lopu kovillakaan talvipakkasilla.

 
Lisää asiaa heti huomenna!!


Joitain linkkejä lintuihin liittyen:

http://www.birdlife.fi/index.shtml

http://ibc.lynxeds.com/

http://www.lintukuva.fi/lajikuvat/index.html