maanantai 15. elokuuta 2011

Kuvia loppukesältä

Olen ottanut joitakin kuvia kesän aikana, ja vielä nyt elokuussakin on ollut paljon kauniita päiviä... Niimpä voisinkin laittaa vähän kuvia siitä, minkämoisia otuksia on pihamme lieppeillä lyllerrellyt. Myös kukkakuvia löytynee..


Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.


Vesipisaroilla koristeltu seitti

Pihlaja auringossa



Pisaroita terälehdillä

Seitti

Hiirenvirnaa

Pirkko

maanantai 11. heinäkuuta 2011

30. viikko: Viimeinen varsinainen kuvauskerta

Metsän  vihreys ja vehreys yllättivät, vaikka kesä olikin jo pitkällä.




Viivytin viimeistä tekstiäni muutamia viikkoja. Osin syy oli kesäkiireiden, osin saamattomuuden, toisaalta tahdoin odottaa hyvää säätä. Vihdoin, kaivoin kamerani pölykerrosten alta ja hyppäsin pyörän selkään.
     Sorvaselle päästyäni totesin siellä olevan oikein ruuhkaa; kapeimman kohdan molemmilla rannoilla oli vesien lämpenemisestä innostuneita ihmisiä uimassa. Heinäkuisella taivaalla oli paljon kumpupilviä, mutta lämmintä riitti silti. Ilma oli läkähdyttävän kuuma, eivätkä Sorvasen monttuun yltäneet pienet tuulenvireetkään viilentäneet. Vaikka alhaalla rannan tuntumassa olikin paljon vilpoisempi kuin ylhäällä rinteillä, voisin silti valehtelematta veikata lämpöä olleen reippaasti yli 26 astetta.






Sorvasen kaltaisessa kirkasvetisessä lammessa on mukava uida.


Tähän kertaan olisi luvassa kuitenkin vielä vähän tietoa 


koivujen ja pajujen lisääntymisestä.


Näin kesällä puut ja pensaat kasvavat vilkkaasti. Koivu kukkii toukokuun keskivaiheilla ja valmistuneet siemenet alkavat varisemaan saman kesän heinä- elokuussa. Koivuissa heteet ja emit ovat samassa puussa, vain erikohdissa oksia, eli koivut ovat yksikotisia. Koivut, kuten muutkin puut, voivat lisääntyä pääasiassa kahdella eri tavalla; suvuttomasti vesoista taikka suvullisesti siemenistä. Suvuttomassa lisääntymisessä puiden vanhoista rangoista muodostuu uusia versoja. Nämä vesat ovat periaatteessa emäpuun klooneja. Suvuttomasti syntyvät useimmiten esimerkiksi Lapin vaivaiskoivut. 
    Pajut puolestaan ovat kaksikotisia, eli pajuissa emi- ja hedekukinnot ovat eri puissa, voidaan siis kuvitella pajujen olevan joko tyttö- tai poikapajuja. Pajut tarvitsevat hyönteisiä pölyttyäkseen. Lisääntyminen voi tapahtua siemenistä, juuri- ja kantovesoista sekä pistokkaista ja taivukkaista. Näin monta eri leviämistapaa omaten pajut valloittavatkin ensimmäisinä aukioituneet alueet ja kuivuneet rannat.


Kiitän kaikkia lukijoita ja vierailijoita
 blogini seuraamisesta, ja pyrin 
 lisäilemään joitain kuvia myöhemminkin.

Aurinkoista loppukesää kaikille!







maanantai 2. toukokuuta 2011

28. viikko

Pajunkissoista on selvästi muodostunut jo vakio-kuvausaihe... Mutta muutosta
on niin mukava seurailla, ja sen näkee niin helposti joten..
Tässä kuvassa näkyvät (jotenkuten) seuraavat kukinnon osaset:
Pörröstä lähtevät karvamaiset tikut ovat nimeltään PALHOJA ja
keltaiset pienet pallomaiset päät ovat PONSIA. Sekä ponsi että palho ovat
heteen rakenneosasia, eli tuo "pörrö" muodostuu useista HEDELEHDISTÄ.
Siitepöly on ponsien sisällä.



Muut maisemat olivat jo kauniin keväisen vihreän verhoamia, mutta Sorvasen reunat olivat silti vielä synkeät. Aurinkokaan ei paistanut kesämieltä luoden vaan käänsi kylmästi selkänsä pienille versoille, jotka yrittivät viimeisin voimin ryömiä mullan alta maailmalle.

Hiirenkorvat ovat taas historiaa. Pian puissa komeilevat jo täysikokoiset lehdet
tuottaen lehtivihreällään puulle sokeria ja muuta tarpeellista.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

siili


SIILI
Siili pihallamme heinäkuussa 2010

Siili on rauhoitettu eläin, eli sitä ei saa pyydystää, häiritä, siirtää, tappaa eikä sen pesää saa hävittää.













Siilit alkavat heräillä horroksestaan huhti- toukokuun vaihteessa sääoloista riippuen. Horroksen aikana laihtuneet ja nälkäiset siilit saattavat lähteä etsimään ruokaa vielä lumen ollessa maassakin. Siilit syövät pääasiassa hyönteisiä, toukkia ja matoja. Ne lähtevät liikkeelle vasta lämpötilan pysyessä yölläkin plussan puolella.
Siili pihallamme heinäkuussa 2010
 Siili-linkkejä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Siili
http://www.suomensiiliyhdistys.fi/

lauantai 23. huhtikuuta 2011

27. viikko

 
Sää oli aurinkoinen ja metsälammen ympärillä riitti elämää. 

Ylhäällä lammen reunoilla oli jo aivan kuivaa ja sulaa. Sorvasen rinteet olivat
 kuitenkin vielä aivan lumiset.

Lammen jää sulaa ensin reunoilta..



Suopursu (Rhododendron tomentosum)


<---Tämä pieni sammakko oli heräillyt turhan aikaisin 
ja pomppi hidastetunlailla liukkaalla jäällä. 

Mihin nämä sammakot ovat kuolleet?? 
Ympäri Sorvasen rantoija näkyi kuolleita sammakkoja. Onko tämä jokakeväinen ilmiö vai onko tämä kevät ollut tavallista ankarampi?





sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

26. viikko


Harakka (Pica pica)
Harakat ovat keskimäärin 40–51 cm pitkiä ja painavat 175–300 g. Harakan väritys on mustavalkoinen. Pyrstö on yksivärinen ja vihreänhohtoinen, sekä 20–30 cm pitkä. Koiraat ovat yleisesti naarasta suurempia ja pitkäpyrstöisempiä. Nuorilla linnuilla puolestaan on aikuisia lyhyempi pyrstö. Poikaset syntyvät höyhenettöminä ja niiden kita ja suupielet ovat vaaleanpunaiset.
      Harakat ovat levinneet koko Eurooppaan, Luoteis-Afrikkaan, Etelä- ja Länsi-Aasiaan ja Pohjois-Amerikan länsirannikolle. Suomessa harakka pesii koko maassa.
Harakka on yleensä paikkalintu. Loka–marraskuussa osa nuorista linnuista vaeltelee joitakin kymmeniä, harvoin satoja kilometrejä.
       Alun perin harakka on ollut rantatiheikköjen asukas, mutta on siirtynyt pesimään myös asumusten liepeille puutarhoihin, pihoille sekä metsänreunoihin. Keskikaupunkien puistoissa ja pihoilla pesii nykyisin yhä kasvava määrä harakoita. Aivan ulkosaaristosta harakka puuttuu. Talvella harakan voi tavata kaatopaikoilla, tunkioilla ja lintulaudoilla.
     Harakka pesii huhti–kesäkuussa koko maassa. Etelä-Suomessa pesänrakennus alkaa maaliskuussa. Pesä on 1–20 m:n korkeudessa melkein minkälaisessa paikassa tahansa, yleensä tiheässä kuusessa tai männyn latvassa, usein myös lehtipuussa tai -pensaassa. Emojen yhdessä tukevalle alustalle rakentama suuri pallomainen katettu pesä on koottu pikkuoksista ja vuorattu savella sekä juurikuiduilla. Pesän kulkuaukko on sivulla. Muninta alkaa Etelä-Suomessa huhtikuun puolivälin paikkeilla. Munia on yleensä 5–8, keskimäärin 5,6; ne ovat harmaanvihreitä, ruskea- ja vihreätäpläisiä. Naaras hautoo niitä lähes 3 viikkoa. Poikaset kuoriutuvat hieman eri aikoihin muutaman päivän kuluessa. Molemmat emot ruokkivat poikasia. Ne lähtevät pesästä lentokykyisinä 3–4-viikkoisina.
Syksyisin ja keväisin harakat kerääntyvät ryhmiksi ja osallistuvat ryhmäsoitimeen: ne pomppivat maassa ja lentävät silloin tällöin lyhyitä matkoja näytellen pukunsa valkoisia alueita. Päälaen höyhenet ovat pystyssä ja pyrstö levitettynä; sitä keikutetaan edestakaisin.
       Harakka on kaikkiruokainen; se syö hyönteisiä, matoja, siemeniä ja hedelmiä ja ryöstelee lintujen munia ja poikasia.      Harakka vierailee usein myös lintujen talviruokintapaikoilla. Ruokintapaikallakin harakalle kelpaa melkein mikä tahansa ruoka. Harakan erityistä herkkua ovat kuitenkin auringonkukansiemenet, pähkinät sekä tali ja rasva. Kuten muillekaan linnuille, harakoillekaan ei pidä antaa vettynyttä, pilaantunutta tai suolaista ruokaa eikä leivänmuruja
Erityisesti talvi-iltaisin harakoita kerääntyy usein parviksi yhdessä yöpymään. Pariside säilyy koko elinajan.
Harakka on luonteeltaan utelias ja älykäs. Vaaran uhatessa se piiloutuu pensaiden tai puiden oksistoon. Poikaspesäänsä se vartioi huolellisesti ja yrittää karkottaa tunkeilijan kovalla räkätyksellä ja räpyttelyllä. Röyhkeä varis voi joskus tunkeutua harakan pesään ryöstämään munia tai poikasia. Kissa saa harakoiden vihan yltymään äärimmilleen. Monet harakkaemot ovat oppineet tarkastamaan roskakoreja, ja asukkaiden harmiksi ne aamuvarhain heittelevät roskapönttöjen sisällön pihalle. Samoin kuin varikset ja naakat, ovat harakatkin oppineet tunnistamaan ja hyödyntämään pikaruokien värikkäät paperiroskat, joita ihmiset heittävät teiden varsille ja pysäköintipaikoille.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

25. viikko




Varhain keväällä, ennen lehtien tuloa, pajun varsiin ilmestyy pajunkissoja. Ne ovat pajun kukinto.


Kastepisaroita pajunkissojen koristeena. Vesihöyry on siis tiivistynyt pajunkissojen pörröiseen pintaan pieniksi vesipisaroiksi.


sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

23. viikko: Kevätpäivän tasauksesta

Sorvaselle mennessä taivas oli aivan harmaana pilvistä eikä aurinko päässyt edes kurkkaamaan niiden lomasta, mutta kotiin päin lähtiessäni ilmestyi taivalle lohduttavia sinisiä täpliä ja aurinkokin päätti hieman paistaa.




Tiesitkö, että..?

Vuoden kesäpuolisko on pohjoisella pallonpuoliskolla viisi päivää pidempi kuin talvipuolisko. Tämä johtuu siitä että Maan kulkunopeus vaihtelee; tammikuussa Maa liikkuu nopeimmin ja heinäkuussa (kun Maa on kauimpana Auringosta) vauhti on hitain.

 Luminokareet tippuilivat puiden oksilta auringon niitä lämmittäessä. Pienet tuulen puuskatkin karistelivat metsän talvista ilmettä ja kaikki alkoi näyttää keväisemmältä.
Kevätpäivän tasaus (21.3)

Tasauspäivät ovat vuoden taitekohtia, joista alkaa joko vuoden kesä- tai talvipuolisko.
Auringon zeniittiasema vaihtuu alati tiettyä kaavaa noudattaen. Se kulkee vuodenaikojen tahtiin (syynä akselikaltevuus ja samana pysyvä suunta) Kravun kääntöpiiriltä päiväntasaajan poikki Kauriin kääntöpiirille ja sieltä taas päiväntasaajan halki toiselle kääntöpiirille. Kun Maan rata on sellaisessa kohdassa, että Auringon zeniittiasema osuu päiväntasaajalle, on meillä kevätpäiväntasaus. Syyskuun 23. on puolestaan syyspäivän tasauspäivä, jolloin Kravun kääntöpiiriltä (jossa kesäpäivän seisaus 21.6) palaava Auringon zeniittiasema on jälleen kohtisuorassa päiväntasaajaa kohti.



Käsitteitä:

zeniitti = taivaanlaki, lakipiste, suoraan yläpuolella taivaalla oleva kohta

Pajunkissat kuoriutuivat... Ja näinpähän taas vaihteeksi käpytikankin!

Talitintti eli talitiainen lauleskeli pirteästi
vielä paljaan terijoensalavan oksalla.



sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

22. viikko: Vähän eksogeenisista tapahtumista Sorvasella


Ilma oli oikein kaunis.
Jotenkin kaikkialla oli elämää ja
hurjaa vauhtia tuleva kevät tuoksui tuulessa.
Aloin pohtia Sorvasen syntyä vähän tarkemmin...
Miten kaikki oikein tapahtui?
Miten Sorvanen alun alkujaan syntyi?
Tässä teille vähän tietoa siitä:

Eksogeenisista tapahtumista Suomessa (ja Sorvasella)

(eksogeeniset eli ulkosyntyiset tapahtumat, joihin kuuluvat rappeutuminen sekä veden, tuulen ja jään aiheuttama eroosio ja aineksen kulkeutuminen pois ja kasaantuminen toiseen paikkaan. Seurauksena pinnanmuodot muuttuvat ja maanpinta alenee.)
 
Suomen alla on yli 1 800 miljoonaa vuotta vanha peruskallio. Sen yllä ovat joskus kohonneet korkeat vuoristot, mutta ne kuluivat pois jo yli miljardivuotta sitten. Suomen maanpinta ei ole kuitenkaan aivan sileä, sillä viimeisin jääkausi (loppui noin 9 000 vuotta sitten) rouhi ja siirteli maa-ainesta jonkin verran.  Suomen korkokuva, jonka nyt näemme, on mannerjään ja sen sulamisvesien muovauksen tulos.

Jääkauden paksu mannerjää kulutti alustaansa kuljettamiensa kivien avulla. Jään sulamisvedet rakensivat Suomeen tuhansia harjuja. Toisinaan harjuaineksen sisään jäi jäälohkareita. Nämä lohkareet sulivat myöhemmin ja niiden tilalle painaumaan syntyi suppa eli lukko. 

Näin Sorvanenkin on siis syntynyt. Voi olla vaikea kuvitella tuon lammen tilalla olleen joskus (jättimäinen) jäälohkare, mutta toisaalta se on kyllä aivan loogista, kun maisemaa katselee. Lohkare on aikoinaan ollut harjun sisällä. On siis luonnollista, että suppa ei ole kovin pyöreä. Kun jää on sulanut, on sen päällä ollut harjuaines valunut/romahtanut. Siksi esimerkiksi Sorvasen reunoilla kohoavat rinteet ovat suhteellisen jyrkät. Myöskään rantaviiva ei noudata mitään tiettyä kaavaa tai ole tasaisen ympyrän muotoinen, sillä lohkareen päällä ollut harjuaines on muokkautunut suppaa suuresti. Myös myöhemmin kasvanut kasvillisuus, eroosio ja osin myös ihminen ovat muokanneet suppia (ainakin Sorvasen ympäristöön on ihmisellä ollut jokin pieni vaikutus).

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

21. viikko

Yksinäiset pilven haituvat seikkailivat pitkin taivaan kantta. Kello oli vasta 16:20  mutta rinteiden puut varjostivat jo koko Sorvasen jäätä. Jäätä peittävällä lumipeitteellä näkyi runsaasti jälkiä.
Kotimatkalla havahduin nakutukseen, joka kantautui läheisen pylvään nokasta. Mikäs muu siellä koputtelisi kuin käpytikka, Sorvasen metsien tuttu asukki. Innostuin kuvaamaan tätä yllättävän pelotonta luontokappaletta niinkin kauan, että minulle selvisi hyvin sen ruokailuhetkien kulku.      (1.) ensin haetaan käpy läheisestä puusta.       (2.) sitten nakerrellaan sitä hetki tolpannokassa ja        (3.) muutaman hetkisen kuluttua hyödyttömäksi muuttunut käpy viskataan alas (niin että se meinaa osua alhaalla kykkivään kuvaajaan). Ja sitten palataankin taas kohtaan (1.)..