24. viikko

Valon ja varjon leikkiä keväthangella 

Valon ja varjon leikkiä puiden lomassa

23. viikko: Kevätpäivän tasauksesta

Sorvaselle mennessä taivas oli aivan harmaana pilvistä eikä aurinko päässyt edes kurkkaamaan niiden lomasta, mutta kotiin päin lähtiessäni ilmestyi taivalle lohduttavia sinisiä täpliä ja aurinkokin päätti hieman paistaa.

Tiesitkö, että..?

Vuoden kesäpuolisko on pohjoisella pallonpuoliskolla viisi päivää pidempi kuin talvipuolisko. Tämä johtuu siitä että Maan kulkunopeus vaihtelee; tammikuussa Maa liikkuu nopeimmin ja heinäkuussa (kun Maa on kauimpana Auringosta) vauhti on hitain.

 Luminokareet tippuilivat puiden oksilta auringon niitä lämmittäessä. Pienet tuulen puuskatkin karistelivat metsän talvista ilmettä ja kaikki alkoi näyttää keväisemmältä.

Kevätpäivän tasaus (21.3)

Tasauspäivät ovat vuoden taitekohtia, joista alkaa joko vuoden kesä- tai talvipuolisko.

Auringon zeniittiasema vaihtuu alati tiettyä kaavaa noudattaen. Se kulkee vuodenaikojen tahtiin (syynä akselikaltevuus ja samana pysyvä suunta) Kravun kääntöpiiriltä päiväntasaajan poikki Kauriin kääntöpiirille ja sieltä taas päiväntasaajan halki toiselle kääntöpiirille. Kun Maan rata on sellaisessa kohdassa, että Auringon zeniittiasema osuu päiväntasaajalle, on meillä kevätpäiväntasaus. Syyskuun 23. on puolestaan syyspäivän tasauspäivä, jolloin Kravun kääntöpiiriltä (jossa kesäpäivän seisaus 21.6) palaava Auringon zeniittiasema on jälleen kohtisuorassa päiväntasaajaa kohti.

Käsitteitä:

zeniitti = taivaanlaki, lakipiste, suoraan yläpuolella taivaalla oleva kohta

Pajunkissat kuoriutuivat... Ja näinpähän taas vaihteeksi käpytikankin!

Talitintti eli talitiainen lauleskeli pirteästi

vielä paljaan terijoensalavan oksalla.

22. viikko: Vähän eksogeenisista tapahtumista Sorvasella

Ilma oli oikein kaunis.

Jotenkin kaikkialla oli elämää ja

hurjaa vauhtia tuleva kevät tuoksui tuulessa.

Aloin pohtia Sorvasen syntyä vähän tarkemmin...

Miten kaikki oikein tapahtui?

Miten Sorvanen alun alkujaan syntyi?

Tässä teille vähän tietoa siitä:

Eksogeenisista tapahtumista Suomessa (ja Sorvasella)

(eksogeeniset eli ulkosyntyiset tapahtumat, joihin kuuluvat rappeutuminen sekä veden, tuulen ja jään aiheuttama eroosio ja aineksen kulkeutuminen pois ja kasaantuminen toiseen paikkaan. Seurauksena pinnanmuodot muuttuvat ja maanpinta alenee.)

 

Suomen alla on yli 1 800 miljoonaa vuotta vanha peruskallio. Sen yllä ovat joskus kohonneet korkeat vuoristot, mutta ne kuluivat pois jo yli miljardivuotta sitten. Suomen maanpinta ei ole kuitenkaan aivan sileä, sillä viimeisin jääkausi (loppui noin 9 000 vuotta sitten) rouhi ja siirteli maa-ainesta jonkin verran.  Suomen korkokuva, jonka nyt näemme, on mannerjään ja sen sulamisvesien muovauksen tulos.

Jääkauden paksu mannerjää kulutti alustaansa kuljettamiensa kivien avulla. Jään sulamisvedet rakensivat Suomeen tuhansia harjuja. Toisinaan harjuaineksen sisään jäi jäälohkareita. Nämä lohkareet sulivat myöhemmin ja niiden tilalle painaumaan syntyi suppa eli lukko. 

Näin Sorvanenkin on siis syntynyt. Voi olla vaikea kuvitella tuon lammen tilalla olleen joskus (jättimäinen) jäälohkare, mutta toisaalta se on kyllä aivan loogista, kun maisemaa katselee. Lohkare on aikoinaan ollut harjun sisällä. On siis luonnollista, että suppa ei ole kovin pyöreä. Kun jää on sulanut, on sen päällä ollut harjuaines valunut/romahtanut. Siksi esimerkiksi Sorvasen reunoilla kohoavat rinteet ovat suhteellisen jyrkät. Myöskään rantaviiva ei noudata mitään tiettyä kaavaa tai ole tasaisen ympyrän muotoinen, sillä lohkareen päällä ollut harjuaines on muokkautunut suppaa suuresti. Myös myöhemmin kasvanut kasvillisuus, eroosio ja osin myös ihminen ovat muokanneet suppia (ainakin Sorvasen ympäristöön on ihmisellä ollut jokin pieni vaikutus).

Vielä hieman selkeämpää selitystä voit löytää täältä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suppa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Veiksel-j%C3%A4%C3%A4kausi

http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4kausi_Suomessa

http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/ge/ge1/06_eksogenia/6.1_eksogenia?C:D=gjhg.exOY&m:selres=gjhg.exOY

http://www.tkukoulu.fi/~haapaul/jaakausi/

http://www.luomus.fi/museo/menneet/jaakaudenjalkeen/index.htm

http://edu.taivalkoski.fi/tk-koulut/lukio/maantieto/Endogeeniset_tapahtumat.htm

21. viikko

Yksinäiset pilven haituvat seikkailivat pitkin taivaan kantta. Kello oli vasta 16:20  mutta rinteiden puut varjostivat jo koko Sorvasen jäätä. Jäätä peittävällä lumipeitteellä näkyi runsaasti jälkiä.

Kotimatkalla havahduin nakutukseen, joka kantautui läheisen pylvään nokasta. Mikäs muu siellä koputtelisi kuin käpytikka, Sorvasen metsien tuttu asukki. Innostuin kuvaamaan tätä yllättävän pelotonta luontokappaletta niinkin kauan, että minulle selvisi hyvin sen ruokailuhetkien kulku.      (1.) ensin haetaan käpy läheisestä puusta.       (2.) sitten nakerrellaan sitä hetki tolpannokassa ja        (3.) muutaman hetkisen kuluttua hyödyttömäksi muuttunut käpy viskataan alas (niin että se meinaa osua alhaalla kykkivään kuvaajaan). Ja sitten palataankin taas kohtaan (1.)..

20. viikko

19. viikko: Vähän eläinten talvesta

Useimmat nisäkkäämme ja kaikki maamme linnut talvehtivat aktiivisina – eli siis liikkuvat ja ruokailevat päivittäin. Muutamat lajit saattavat tosin paastotakin joitakin päiviä. Ja jotkut hakeutuvat yöksi suojaan kovilta pakkasilta.
Lumen alla on pimeää, mutta 'lämmintä', sillä lämpötila on tasaisesti lähellä 0-astetta. Maassa lumen alla talvensa viettävät monet hyönteiset ja pikkunisäkkäät. Tilapäisesti lumesta suojan saavat mm. teeri, riekko ja pyy – ne kaivautuvat lumikieppiin yön ajaksi. Osa pikkunisäkkäistä liikkuu talvella kaikkina vuorokaudenaikoina, keskitalven aikaan eräät ovat päivällä jopa aktiivisempia kuin yöllä. Jänis tarkenee avoimessa lumikuopassa, mutta sitä pienemmät maanisäkkäät lepäävät lämpimämmässä paikassa: joko lumen alla tai puussa olevassa kolossa tai pesässä. Oravan ollessa pesässään on lämpötila siellä 10-20°C kovallakin pakkasella. Lumen pinnalle noustaan keskitalvella vain harvoin, lähinnä etsimään ravintoa. Varsinkin metsämyyrän jälkiä lumella saattaa nähdä. Se käy jopa kiipeilemässä puissa, joista se etsii ravinnokseen mm. jäkälää ja silmuja. Pelto- ja lapinmyyrä syövät lumen alla puiden kuorta (pajut, haapa, koivu).

Avoimesti puiden oksilla yöpyvät mm. varislinnut ja petolinnut. Joidenkin pikkulintujen (tiaiset, punatulkku, hippiäinen) on arveltu hakeutuvan kovilla pakkasilla lumessa oleviin valmiisiin koloihin tai pikkunisäkkäiden lumikäytäviin. Puiden koloihin ja pönttöihin hakeutuvat yöksi mm. kaikki tikat ja useimmat tiaiset. Puiden kolot eivät ole oikeastaan yhtään ilmaa lämpimämpiä, mutta antavat tuulen suojan.
Monet eläimet joutuvat kulkemaan upottavassa lumessa omien tai toisten lajien jälkiä pitkin. Esim. jänis ja kettu tekevät tällä tavoin polkuja. Myös hirvi ja poro kulkevat lumessa usein peräkkäin säästääkseen energiaa.

Talvella käytettävissä oleva ravinto on niukkaa, yksipuolista ja usein energiaköyhää. Oravalta tai tikalta voivat loppua kävyt tai punatulkulta siemenet kesken talven. Vaikka esim. metsolle riittää männyn neulasia tai jänikselle lehtipuita, on tällainen ravinto aika energiaköyhää. Talvella monet eläimet syövät keräämiään ravintovarastoja. Joskus varastot on kuitenkin vaikea löytää tai toiset eläimet ovat voineet syödä ne. Kasvinsyöjien ravinto on talvella aivan erilaista kuin kesällä: paljon kuivempaa, kovempaa ja puisevampaa. Lisäksi suuri osa ravintokasveista on kokonaan lakastunut tai jäänyt lumen alle.
Jäniksen on talvella vaikeaa löytää riittävästi ravintoa. Tyypillistä jäniksen talviravintoa ovat pienet lumelle tippuvat puiden ja pensaiden (pajut, haapa ja raita) oksat silmuineen. Myös varvut kelpaavat, jos lumi ei peitä niitä. Jänis ruokailee yleensä illalla ja öisin. Jäniksen vaarallisin ja yleisin saalistaja on kettu. Rusakko on puolestaan jäniksen pahin kilpailija.
Havupuiden siemeniä syö Suomessa toistakymmentä eläinlajia. Käpylinnut, käpytikka ja orava käyttävät niitä pääravinnokseen, mutta myös urpiainen ja tiaiset saattavat syödä havupuiden siemeniä - jos pääsevät niihin käsiksi. Myös mm. metsämyyrä saattaa syödä kuusen kävyistä siemeniä. Rusakko ja peltopyy kaivavat pääasiassa pelloilla lumen alta vihreitä kasveja. Niille maistuvat etenkin syysviljojen oraat, mutta muukin vihreä kelpaa hyvin. Jos lumi on (suojasään jälkeen) liian kovaa, kaivaminen ei onnistu. Hätäravintoa löytyy talventörröttäjistä (siemeniä), latojen heinäkasoista tai puutarhoista (rusakko syö mm. hedelmäpuiden kuorta). Kumpikaan laji ei ole levinnyt Lappiin, jossa lunta on paljon ja pitkään. Tosin kohtuullinen ja pehmeämpi lumipeite antaa suojan lämmönhukkaa ja petoja vastaan.
Jotkin tasalämpöiset eläimemme – lepakot, siili, koivu- ja tammihiiri – vaipuvat talvihorrokseen. Niiden ruumiinlämpö laskee talven ajaksi lähelle 0-astetta, jossa se pysyttelee ruumiin rasvavarastojen energiantuoton ("palamisen") avulla. Jos vararavinto loppuu, lämpötila laskee liikaa, eläin kuolee.
Useimmat linnut liikkuvat talvella päivisin, kun taas suurin osa nisäkkäistä on yöaktiivisia. Lähes kaikki pöllöt saalistavat hämärän aikaan. Nisäkkäistä orava on päiväaktiivinen. Karhu, mäyrä ja supikoira nukkuvat talviunta, ja silloin niiden ruumiin lämpötila laskee muutamalla asteella. Näiden lajien olisi lyhytjalkaisina miltei mahdotonta liikkua lumessa ja löytää ravintoa. Lämpötilaa ylläpidetään käyttämällä rasvavarastoja.