Sunnuntaina oli aurinkoista ja mittarilukema hipoi viittätoista pakkasastetta. Ilma oli niin kaunis, että päätin kävellä koko Sorvasen ympäri. Lunta oli jo paksulti varpuja peittämässä ja siellä täällä puiden oksat karistelivat lumiaan auringon lämmittäessä. Metsälammen jää oli lumen peitossa ja jalan- ja tassunjäljet koristivat sitä luoden hauskoja kuvioita.
Lumesta tulee mieleen aina paksut ja valkoiset nietosmassat, joista on mukava pyöritellä lumipalloja. Mutta mistä lumi oikeastaan koostuu?
Kovilla pakkasilla, suurten lumihiutaleiden leijuessa taivaalta, voi mennä ulos ja odottaa sopivan suuren hiutaleen tippumista lapaselle. Hyvässä valossa tarkasti katsottuna voi hetken nähdä hiutaleen yksityiskohtaisen ja uskomattoman kauniin muodon.
Lumi jonka näemme, hanki, on jääkiteiden, kostean ilman ja nestemäisen veden sekoitus. Itse lumihiutaleetkaan eivät rakennu niin yksinkertaisesti kuin voisi luulla. Ylhäällä ilmakehässä vesihöyry tiivistyy pilviksi ja sateiksi. Sieltä myös lumisateet, ja näin ollen myös lumihiutaleet, saavat alkunsa. Kun lämpötila on miinuksen puolella alkaa jäätyvä vesi muodostaa lumineulasia. Lumineulaset muodostavat pikkuhiljaa jääkiteitä, joista muodostuu lumikiteitä. Lumikiteet muodostavat lumihiutaleita. Lumihiutaleiden koosta voi useimmiten päätellä ilmakehän lämpötilaoloja. Kovilla pakkasilla hiutaleet ovat pieniä. Lämpötilan lähestyessä nollaa niiden kokoluokka kasvaa.
Lumella on suuri vaikutus ympäristöön ja monin paikoin lumipeitteen alueellinen laajuus on suuri ja kestoaika pitkä. Talvella lumi peittää suunnilleen 50% pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueesta. Suomen vuosittaisesta sateesta lumen osuus on noin 30-50% ja Pohjois-Suomessa lumi peittää maan jopa yli puoleksi vuodeksi. Siispä lumi todella hallitsee esimerkiksi metsäneläinten elämää.
Eläimet voidaan periaatteessa jakaa lunta suosiviin tai lunta välttäviin sekä lumen alla, päällä tai sisällä eläviin eläimiin. Lumi voi olla haitaksi ruoan hankinnassa, mutta toisille lajeille se tarjoaa oivan suojan saalistajilta. Pohjoisessa elävien lajien turkit, höyhenpeitteet, käpälät ja jopa käyttäytyminen ovat evoluution seurauksena muovautuneet lumi-ilmastoon sopiviksi. Pohjoisen kanalinnut osaavat kiepauttaa lumesta itselleen suojaavan kolon. Metsäjänis vaihtaa turkkinsa valkoiseen talvikarvaan. Ahmoilla ja lumikenkäjäniksillä on anturoissaan pitkät jäykät karvat, jotka levittyessään toimivat lumikenkien tavoin. Myös saimaannorppa hyötyy lumesta, sillä se synnyttää poikasensa lumen suojaan. Hirvet puolestaan välttävät paksussa hangessa tarpomista, sillä ravinnonsaanti on talvisin heikompaa ja hangessa rämpiminen vaatii paljon energiaa.
Eläinten jäljet ovat mielenkiintoista etsittävää ja seurattavaa. Niiden avulla voi metsästä löytää aivan uusia asukkaita, sellaisia joiden olemassaolosta ei muuten välttämättä edes tiedä. Sorvaseltakin löysin monenmoisia eläinten jälkiä. Paljon oli koiran tassun painaumia, mutta lumi oli tallentanut hetkeksi myös metsäneläinten merkkejä.
Ensimmäisen (1.) kuvan jäljet ovat luultavasti koiran. Niitä löytyi paljon järven jäältä. Toisessa (2.) veikkaan asialla olleen metsämyyrän, sillä päästäisen jäljiksi ne olivat liian isot. Kolmas (3.) kuva saattaa oikein hyvin olla ketun jäljistä. Neljännen (4.) kuvan jäljet ovat kai pakosti oravan, sillä en keksinyt muuta sen kokoista eläintä, joka kiipeilee puihin.
Lopuksi muutama linkki lumeen liittyen:
