11. viikko: Maatumisesta ja jäästä

  Luonnossa tapahtuu jatkuvasti maatumista. Eläimen tai kasvin kuoltua ne hajoavat hiilidioksidiksi ja vedeksi, siirtyen sitä kautta uudelleen käyttöön. Tämä ei kuitenkaan tapahdu aivan itsekseen vaan hajottamistyön hoitavat hajottajat. Tärkeimpiä niistä ovat sienet, bakteerit ja alkueläimet. Hajottajina toimivat myös esim. sukkulamadot, punkit, hyppyhäntäiset, madot ja juoksujalkaiset sekä kovakuoriaiset. Näitä löytyy kaikkialta maaperästä käsittämätön määrä.

Hajoamisessa syntyy humusta eli maaperää/maata, siis multaa. Maalta osa siitä kulkeutuu vesistöihin. Siksi järven vesi voi olla tummanruskeaa. Soilta tuleva humuksen värjäämä vesi on kuitenkin kirkasta. Jos maaperässä on savea se värjää veden sameaksi ja vaaleanruskeaksi. Sorvasen lähellä on joitain pieniä suoalueita. Saattaa olla, että yksi tekijä Sorvasen kirkasvetisyydessä ovat juuri nuo suot ja niiltä tuleva vesi.

Pakkanen tuo mukanaan jään. Veden ollessa tarpeeksi kylmää (lähellä 0-astetta) sen olomuoto muuttuu. Alkaa tapahtua kiteytymistä eli jäätymistä. Se alkaa aina jonkin epäpuhtauden ympärille, esim. roskan tai ilmakuplan. Ensiksi nämä pikkiriikkiset kiteet seilailevat vedessä yksinään. Kiteet nousevat veden pintaan sillä ne ovat kevyempiä kuin vesi. Pinnassa kiteet alkavat pikkuhiljaa kiinnittyä toisiinsa, näin syntyy ohut jääpeite ( =riite ). Jää ei paksuunnu, jos sen päälle sataa paljon lunta, sillä se eristyy pakkasilmasta. Kestävin ja paksuin jää muodostuu jos sen pinta pysyy paljaana. Jäätyessä veden tilavuus kasvaa. Jää on vettä kevyempää, koska sen seassa on enemmän ilmaa. Veden kylmetessä ilman osuus vedessä lisääntyy. Jään huokoisuus johtuu juuri siitä, että ilma jää kiteiden väliin. 

http://www.wakkanet.fi/loisto/docshtml/lehtimaa_jaalla.html

http://www02.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/kemia/kemia1/yves.html