6.viikko: osa 2: Ystävämme tikka

Sunnuntaina käydessäni Sorvasella törmäsin tikkaan! Tai törmäsin ja törmäsin... Se nakutteli keloa siellä reilun 30 metrin korkeudessa. Onneksi sain juuri viikko sitten uuden kameran, joten onnistuin saamaan siitä jonkinmoisen kuvankin (laatu suhteellisen heikko mutta kyllä se käpytikaksi tunnistaa):

                                   Käpytikka
Käpytikka on Suomen yleisin tikkalaji. Se on suunnilleen mustarastaan kokoinen ja yleinen koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kotosuomessamme on muitakin mustavalkoisia tikkalajeja, mutta juuri käpytikan erottaa hyvin sen yläselässä olevista vaaleista laikuista. Koiraan ja naaraan erottaa puolestaan siitä, että koiraalla on punainen laikku niskassa, naarailla ei. Käpytikoilla on valkeat posket ja valkea vatsa. Päälaki on musta ja vatsan takaosa punainen. Käpytikkoja esiintyy kaikenlaisissa metsissä, myös asutusten läheisyydessä. Käpytikan ruokavalio koostuu mm. toukista ja muista puissa elävistä hyönteisistä. Se syö linnunpöntöistä pikkulintujen poikasia, kun niitä vain on tarjolla. (Muistathan siis laittaa linnunpönttöjen suuaukolle metallilevyt, jottei käpytikka pääsisi syömään kaikkia pikkulintuparkoja. Suuaukolla olevat metallilevyt estävät tikkaa hakkaamasta reikää isommaksi, jotta se mahtuisi pönttöön syömään poikaset.) Käpytikka syö myöskin marjoja. Talvella sen menusta löytyvät havupuiden käpyjen siemenet.

Vaikka käpytikka saattaa julmasti syödä pikkulinnun avuttomat poikaset, on tikoista myös pikkulinnuille korvaamatonta hyötyä ja apua pesänrakentajina. Tikat nimittäin hakkaavat nokallaan joka vuosi uuden kolon puuhun pesäänsä varten. Pesä syntyy yleensä vähän lahoon tai vialliseen puuhun. Kolon nakuttaminen vie tikoilta 2-4 viikkoa aikaa. Kun pikkutikat ovat räpytteleet omille teilleen jää puuhun kaiverrettu kolo asumattomaksi. Seuraavana vuonna jokin muu lintu voi hyödyntää valmiin pesäkolon. Tikan rakentamaan koloon saattaa muuttaa myös varpuspöllö, käenpiika tai kottarainen. Jos tikkakanta vähenee vaikuttaa se myös muiden kolopesijöiden määrään.

Tikkojen ruumiinrakenne on luotu puissa kiipeilyyn. Niiden pyrstösulat ovat tavallista vahvempia (tukee kiipeilyä ja puissa työskentelyä) ja nokka erittäin kestävä ja niskalihakset ovat vahvat. Tikoilla on myös todella pitkä kieli. Sillä ne ylettävät puissa oleviin koloihin ja kaarnojen rakoihin möngertävää ruokaa etsiessään.
Tikat eivät muiden lintujen tavoin lauleskele, vaan niillä on aivan oma "laulunsa" - rummutus. Jotkin tikkalajit kikittävät tai pitävät pieniä vihellyssarjoja, mutta pääasiassa tikat ilmoittavat asiansa rummuttamalla. Puihin, katulamppujen kupuihin tai muualle rummuttaessaan tikat viestivät esim. reviireistään. Jokaisella tikkalajilla on omanlaisensa rummutus.

Suomessa kaikki tikat on rauhoitettu!

Sorvasella näytti vielä astetta värikkäämmältä kuin viimeviikolla.

6.viikko, osa 1

Talven tulon voi havaita hyvin aamuilmasta; maassa on huurretta, yöllä on ollut lähes pakkasta. Linnut värjöttelevät puiden oksilla ja pensaikoissa. Joskus sitä miettii kuinka nuo otukset selviävät ulkona päivin öin koko pitkän ja jäisen talven ajan. Linnuilla on kuitenkin keinonsa. 

Monet pikkulinnut tulevat asutusten läheisyyteen talvipakkasilla, sillä täältä ne löytävät syötävää ja lämpöä. Kaupungeissahan ilma voi olla muutaman asteen lämpimämpää kuin maalla. Jotkut linnut lähtevät talvimatkoille etsimään ruokapaikkoja, mm. tilhet ja urpiaiset, sekä toisinaan tikat ja käpylinnut vaeltelevat parempien ruokamaiden toivossa. Pikkulinnuille talven kohtalokkainta aikaa on kuitenkin helmikuu, sillä ruokavarastot ovat jo ehtyneet ja pakkaset ovat usein kovimmillaan. Näin lokakuussa jotkin linnut (jotka ruokavastoja keräävät) kerkeävät vielä hamstrata itselleen siemeniä ja muuta ravintoa talveksi.

Pikkulintujen on talvella syötävä paljon, sillä energiaa kuluu runsaasti esim. ruumiinlämmön ylläpitämiseen. Talvella valoisa aika on lyhyt joten linnut joutuvat todenteolla etsimään ruokaa koko päivän. Jotkin linnut etsivät ruokaansa siksi myös aamu- ja iltapäivähämärässä. Lintujen ravinto on talvella yksipuolisempaa ja kuivempaa kuin kesällä. Esimerkiksi puiden ja talventörröttäjien siemenet maistuvat käpylinnuille, käpytikalle, punatulkulle, keltasirkulle jne. Pihlajanmarjat, monet erilaiset siemenet, kuivuneet sienet ja lintulaudanantimet ovat myöskin lintujen ruokalistalla. 

Eläimet kasvattavat talviturkin, linnuille kasvaa puolestaan talvihöyhenet. Talvihöyhenet suojaavat lintua kylmältä, eristäen hyvin lämpöä ilmavuudellaan. Talvisin puiden oksilla istuvien lintujen voi nähdä pörhistävän höyheniään. Tällöin ilmaa menee höyhenten väliin ja sinne jäädessään se lämpenee ja pitää linnun lämpimänä. Öisin siipiveikot kätkevät usein päänsä siiven alle, jolloin pään huomattava lämpöhukka vähenee. Lintujen paleltumisen estää myös niiden rasvakerros. Yöllä linnut hakeutuvat parviin tai tiheisiin pensaikkoihin ja puihin. Ne viettävät yönsä myös mahdollisuuksien mukaan rakennusten onkaloissa. Jotkin linnut kaivautuvat hankeen, sillä lumen alla on lämpimämpää. Jotkin puolestaan hidastavat elintoimintojaan energian säästämiseksi. Jos aurinko sattuu pakkaspäivinä paistamaan pyrkivät linnut hyödyntämään sen säteilyenergiaa. 

Eli ei linnuilta heti keinot lopu kovillakaan talvipakkasilla.

 
Lisää asiaa heti huomenna!!


Joitain linkkejä lintuihin liittyen:

http://www.birdlife.fi/index.shtml

http://ibc.lynxeds.com/

http://www.lintukuva.fi/lajikuvat/index.html

 

5. viikko

 

 Puiden lehdet ovat hyvin keltaisia ja osaksi jo tippuneet. Ruska on pian kauneimmillaan.

Öisin esiintyy hallaa ja se voi vielä lisätä väriloistoa(antosyaanin muodostuminen). Nyt myös muuttolinnut ovat liikkeellä lähdössä etelään päin. Niiden voi nähdä kokoontuvan suuriksi parviksi. Näiden parvien liikkeellelähtö on hieno näky. Näin syys- lokakuussa muuttoa tekevät muunmuassa peipot, kurjet, petolinnut ja hanhet.

(Tällä viikolla teksti on myöhässä ja aihetta ei varsinaisesti ole koeviikkokiireiden takia. Kuvat on otettu kuitenkin ajallaan. Ensi viikolla panostan enemmän, pahoitteluni tästä!)

4.viikko: Aiheena lehtien väriaineet

Kasvit lopettavat yhteyttämisen syksyllä valon vähenemisen ja lämpötilan alenemisen vuoksi. Tällöin kasvien soluissa oleva lehtivihreä alkaa hajota vähitellen. Suomen luonnossa esiintyy niukasti typpeä, joten viherhiukkasten typpipitoiset ainesosat kulkeutuvat kasvin monivuotisiin elimiin (puun runkoon, oksiin ja juuriin). Sieltä kasvit ottavat ne jälleen keväällä käyttöön.

Lehtivihreän  hajotessa ja siirtyessä monivuotisiin elimiin lehden muut väriaineet pääsevät esille. Ksantofyllit (keltainen) ja karotenoidit (oranssi-punainen) ovat lehdissä myös kesäisin, mutta lehtivihreän peittäminä. Syksyllä monien kasvien lehtiin muodostuu antosyaania (punainen-sinipunainen). Pienet yöpakkaset ja kirkkaat päivät edistävät antosyaanin muodostumista. Sään lisäksi lehtien sokerimäärä vaikuttaa antosyaanin värivivahteisiin. Joidenkin kasvien lehdissä on kesäisinkin antosyaania, mutta klorofylli (=lehtivihreä) peittää sen. Sininen, punainen tai violetti väri kukkasissa on myös antosyaania.

 

Lehdet eivät kellastu samaan aikaan eivätkä yhtä voimakkaasti joka vuosi. Tähän vaikuttavat mm. puiden ravinnetila, geneettiset tekijät sekä kesän ja syksyn säät. Sienitaudit, ravinnepula ja kuivuus voivat aiheuttaa lehtien kellastumisen ennen aikojaan. Kuiva kesä voi merkitä värikästä ruskaa, mutta jos kuivuus tappaa lehdet ei ruskaa tule. 

Kaikki puut eivät osallistu ruskaan. Esimerkiksi harmaa- ja tervaleppä pudottavat lehtensä vihreinä. Syy löytyy leppien juurista: harmaa- ja tervalepät ovat symbioosissa erään sienilajin kanssa. Sienibakteerit elävät leppien juurinystyröissä ja kykenevät sitomaan typpeä ilmasta. Vastineeksi typpiyhdisteistä lepät antavat sienibakteereille ravinteita. 

Kuinkas lehdet lopulta oikein karisevat?  No, niiden kantaan muodostuu irroitussolukkoa. Siitä kohti lehti irtoaa helpoiten, jos esim. tuulee tai solukkoon muodostuu pakkasta. 

Sorvasen maisema näytti lähes samalta kuin viime viikolla. En saanut otettua kuvaa täysin samalta kohdin, kuin aikaisemmilla viikoilla. Rannalla oli kalastaja ja kauempana törmäsin muutamaan lenkkeilijään. Luonnossa on kuitenkin käynnissä kaikkia yllä kertomiani tapahtumia, vaikkei niitä aivan suoraan nääkkään.

Ensi viikoksi voisi joku ehdottaa aihetta; Mistä tahtoisitte kuulla lisää/saada tarkempaa tietoa?

3. viikko

Sorvasen pinnalle oli varissut lehtiä ja maisema oli astetta syksyisempi.

Päätin tällä viikolla myös avata viimeviikkoista käsitettä, ja kertoa siitä vähän lisää: 

Ruska

tarkoittaa kesävihantien kasvien (=lehtensä varistavien kasvien) syksyistä väriloistoa. Ruska saa värinsä lehtien sisältämistä väriaineista (joita ovat mm. ksantofyllit, karotenoidit sekä antosyaani). Ruskaa esiintyy maapallon alueilla, joissa on selvät vuodenajat. Ruska voidaan erotella kahteen eri ryhmään: 

 

(yllä: mustikan varpu syksyn väreissä.[matkalla sorvaselle])

-Maaruska (varvut ja ruohovartiset kasvit) Värikkäimpiä kasveja: vaivaiskoivu, mustikka, juolukka ja riekonmarja.

-Puuruska (lehtipuut) Värikkäimpiä puita: pihlaja, haapa ja monet jalot lehtipuut.

(alla: haapa [populus tremula])

Komeimmillaan ruska on yleensä lämpimän kesän jälkeisinä aurinkoisina syksyinä, jolloin päivät ovat suhteellisen lämpimiä, mutta öisin lämpötila laskee hieman pakkasen puolelle.

Ensi viikolla kerron tarkemmin lehtien sisältämistä väreistä ja lehtien putoamisesta.

Lopuksi pientä ja yleistä sienistä:

Syksyllä, usein sateiden jälkeen, metsään ilmestyy kuin tyhjästä sieniä. Tai itse asiassa maan alla on koko ajan sienirihmastoja, piilossa ihmissilmältä. Syksyisin maan pinnalle ilmestyvä sieni on viralliselta nimitykseltään itiöemä. Itiöemät levittävät sienten itiöitä, ja niiden synty edellyttää riittävää kosteutta ja lämpöä. Tästä johtuen sienisato saattaa vaihdella huomattavasti vuodesta toiseen. Itiöemät myös paleltuvat helposti syksyn pakkasöinä, mutta uusi kehittyy, ja joitain sienilajeja voi esiintyä vielä hyvin myöhään syksyllä.

(yllä:)Punakärpässieni on koivun ja männyn juurisieni,

ja myös Suomen yleisin myrkkysieni.(kuva aivan Sorvasen rannan tuntumasta)

(alla: tuollaisia siellä möngersi monia kymmeniä samaan aikaan saman polun yli)

 

2.viikko.. Alkusyksy

Syksyn ensimmäisiä merkkejä alkaa jo olla puissa. Koivu ja haapa kellastuvat ensimmäisten joukossa, ainakin Sorvasen rannalla. 

Itse asiassa kasvit aloittavat talveen valmistautumisen yleensä jo heinä-syyskuussa, kun päivät lyhenevät ja ilma viilenee. Kasvit varastoivat ravinteita ja energiaa sekä valmistavat talvisilmut jo seuraavaa kevättä varten. Etelä-Suomessa ruska ilmestyy puihin kunnolla yleensä lokakuun alussa. Syksyä edeltäneen kesän ja alkusyksyn kuivuus vaikuttaa ruskan tuloajankohtaan ja väriin.

 Sorvasellakin maassa oli jo selvästi enemmän kuivia ja pois pudonneita lehtiä kuin viime viikolla. Maiseman koivuissa näkyi jo selviä keltalehtsiä oksia.

Vaikka välillä syksy tuntuu masentavalta kesän kauniin kukkaloiston jälkeen, on kunnon väreissä komeileva ruskametsä kuitenkin henkeäsalpaava näky. Siispä ruskaa odotellen.. 

Sorvasen rannalla törmäsin myös seuraavanlaisiin: