Sunnuntaina käydessäni Sorvasella törmäsin tikkaan! Tai törmäsin ja törmäsin... Se nakutteli keloa siellä reilun 30 metrin korkeudessa. Onneksi sain juuri viikko sitten uuden kameran, joten onnistuin saamaan siitä jonkinmoisen kuvankin (laatu suhteellisen heikko mutta kyllä se käpytikaksi tunnistaa):
Käpytikka
Käpytikka on Suomen yleisin tikkalaji. Se on suunnilleen mustarastaan kokoinen ja yleinen koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kotosuomessamme on muitakin mustavalkoisia tikkalajeja, mutta juuri käpytikan erottaa hyvin sen yläselässä olevista vaaleista laikuista. Koiraan ja naaraan erottaa puolestaan siitä, että koiraalla on punainen laikku niskassa, naarailla ei. Käpytikoilla on valkeat posket ja valkea vatsa. Päälaki on musta ja vatsan takaosa punainen. Käpytikkoja esiintyy kaikenlaisissa metsissä, myös asutusten läheisyydessä. Käpytikan ruokavalio koostuu mm. toukista ja muista puissa elävistä hyönteisistä. Se syö linnunpöntöistä pikkulintujen poikasia, kun niitä vain on tarjolla. (Muistathan siis laittaa linnunpönttöjen suuaukolle metallilevyt, jottei käpytikka pääsisi syömään kaikkia pikkulintuparkoja. Suuaukolla olevat metallilevyt estävät tikkaa hakkaamasta reikää isommaksi, jotta se mahtuisi pönttöön syömään poikaset.) Käpytikka syö myöskin marjoja. Talvella sen menusta löytyvät havupuiden käpyjen siemenet.
Vaikka käpytikka saattaa julmasti syödä pikkulinnun avuttomat poikaset, on tikoista myös pikkulinnuille korvaamatonta hyötyä ja apua pesänrakentajina. Tikat nimittäin hakkaavat nokallaan joka vuosi uuden kolon puuhun pesäänsä varten. Pesä syntyy yleensä vähän lahoon tai vialliseen puuhun. Kolon nakuttaminen vie tikoilta 2-4 viikkoa aikaa. Kun pikkutikat ovat räpytteleet omille teilleen jää puuhun kaiverrettu kolo asumattomaksi. Seuraavana vuonna jokin muu lintu voi hyödyntää valmiin pesäkolon. Tikan rakentamaan koloon saattaa muuttaa myös varpuspöllö, käenpiika tai kottarainen. Jos tikkakanta vähenee vaikuttaa se myös muiden kolopesijöiden määrään.
Tikkojen ruumiinrakenne on luotu puissa kiipeilyyn. Niiden pyrstösulat ovat tavallista vahvempia (tukee kiipeilyä ja puissa työskentelyä) ja nokka erittäin kestävä ja niskalihakset ovat vahvat. Tikoilla on myös todella pitkä kieli. Sillä ne ylettävät puissa oleviin koloihin ja kaarnojen rakoihin möngertävää ruokaa etsiessään.
Tikat eivät muiden lintujen tavoin lauleskele, vaan niillä on aivan oma "laulunsa" - rummutus. Jotkin tikkalajit kikittävät tai pitävät pieniä vihellyssarjoja, mutta pääasiassa tikat ilmoittavat asiansa rummuttamalla. Puihin, katulamppujen kupuihin tai muualle rummuttaessaan tikat viestivät esim. reviireistään. Jokaisella tikkalajilla on omanlaisensa rummutus.
Suomessa kaikki tikat on rauhoitettu!
Sorvasella näytti vielä astetta värikkäämmältä kuin viimeviikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti